Naisen neljä vuodenaikaa

Muuttuuko olosi, energiatasosi ja mielentilasi kuin vuoristorataa?

Se on normaalia! Nainen on kuin kuu, alati muuttuva. Henkisen opastajan Miranda Grayn mukaan nainen kokee joka kuukausi neljä vuodenaikaa. Tässä kirjoituksessa tiivistän hänen ajatuksiaan.


Nainen on kuin kuu, alati muuttuva.


Kuukautiskierron neljä vuodenaikaa

Kuukautiskiertomme vaikuttaa syvästi siihen miltä meistä tuntuu, miten ajattelemme ja minkälainen energiatasomme on. Siksi naisena on tärkeää tunnistaa kuukautiskierron eri vaiheet, jotta voimme elää niiden mukaisesti. Tunnistamme kierron eri aikoina erilaiset vahvuutemme ja heikkoutemme, sekä voimme toimia niiden mukaan, pitäen parempaa huolta itsestämme ja tarpeistamme.

Joka kuukausi me vuodamme ja joka kuukausi irrotamme munasolun. Kierron alku lasketaan ensimmäisestä vuotopäivästä. Munasolun irtoaminen eli ovulaatio tapahtuu keskivaiheilla kiertoa (14-16.päivä), se on aika, jolloin voimme tulla raskaaksi.

Greyn mukaan kuukautiskierron voi jakaa symbolisesti neljään vuodenaikaan: talvi, kevät, kesä, syksy.


Talvi eli menkat

Talvinen aika sijoittuu kierron ensimmäiselle viikolle eli kuukautisten aikaan. Talvi on kylmää ja pimeää aikaan, jolloin haluamme vain käpertyä peiton alle lämpimään. Katselemme mennyttä aikaa ja haaveilemme tulevasta, kuten uuden vuoden aikoihin. Synnymme uudelleen. Talvella haluamme:

viettää aikaa itseksemmelevätä, tekemättä mitäänpäästää irti vanhoista jutuista, antaa anteeksi ja unohtaamiettiä mitä haluamme elämältä

Hyviä aktiviteetteja talveen:

Nuku, lepää!Mietiskele, meditoi, rukoileTee vain tärkeimmät asiatAnna anteeksi itsellesi ja muillePäästä irti menneestäKysy itseltäsi mitä todella haluat elämältä, oletko oikealla polulla ja kuuntele sydämesi vastaus


Kevät

Kuukautisten päätyttyä alkaa kevät. Lumi sulaa, elämä ympärillä alkaa kukoistaa ja aurinko paistaa. Eläimet ja ihmiset heräävät talviunesta. Kevät aikana me:

haluamme tehdä enemmän asioita ja meillä on enemmän fyysistä energiaahaluamme kokeilla ja oppia uuttatunnemme olon hyväksi kehossammesuunnittelemme tulevaa ja otamme ensimmäisen askeleen

Hyviä aktiviteetteja kevääseen:

Uudet alut: lopeta huono tapa, aloita hyvä!Tee nyt jutut pois to-do listaltaSuunnittele miten toteutat toiveesiKokeile jotain uutta, opettele uusia asioita, lue kirjoja


Kesä ja ovulaatio

Kesäaikaan, kiertomme keskivaiheilla, meidän naishormoniemme määrä on huipussaan. Kesä on lämmin ja eloisa. Nautimme elämästä ja ihmisistä ympärillämme. Asiat lutviutuvat kuin itsestään, ilman liikoja ponnisteluita. Kesäaikaan voimme:

hyväksyä asiat sellaisenaankommunikoida tunteemme positiiviseen sävyynluoda ihmissuhteita ja lähestyä muitaauttaa muita, hoivaamme läheisiäolla ymmärtäväisiä muita kohtaanolla onnellisia ja tyytyväisiä itseemmetuntea olevamme emotionaalisesti voimakkaitakokea erityisen hyvää itsetuntoa, kauneutta ja seksikkyyttä

Hyviä aktiviteetteja kesään:

Mene sosiaalisiin tilanteisiin, treffeille, bileisiin, tee uusia tuttavuuksiaTarjoa apuasi muilleSelvitä ihmissuhde sotkutOta yhteyttä vanhoihin tuttuihin ja perheenjäseniinEsittele ideoitasi muilleAnna asioiden edetä omaa tahtia


Syksy, viimeinen viikko ennen kuin kaikki alkaa taas alusta

Ovulaation jälkeen, ennen kuukautisten alkua, välissä on vielä aikaa syksylle. Vaikka se on kaunis, on se myös hyvin hankala vuodenaika. Päivät lyhenevät, puiden lehtien kellastuvat ja tippuvat. Tuulee viileää ja raikasta ilmaa. Muuttolinnut lentävät lämpimään, me jäämme odottamaan puhdistavaa talvea. Syksyn aikaan:

tarvitsemme lisää untaolemme kärsimättömiä ja saatamme tiuskiatunteemme heilahtelevat (PMS alkaa iskeä)saamme yhtäkkiä paljon energiaa ja kohta taas olemme uuvuksissaajattelemme itsestämme ja omasta elämästämme negatiivisemmin ja saatamme tuomita itseämme rankemminhaluamme korjata ongelmia ja heittää pois roinaatarvitsemme yksin-aikaaolemme inspiroituneita ja meillä on paljon ideoita

Hyviä aktiviteetteja syksyyn:

Mieti mitä tarvitset ja anna se itsellesiLuo uusia asioitaTee ongelmanratkaisua, joka ei liity itsesi, suhteesi tai läheistesi 'korjaamiseen'Siivoa


Vinkit 'vuodenaikoihin'

Elä yhteydessä kiertoosi. Tee vähemmän Talvella ja Syksyllä, enemmän Keväällä ja Kesällä. Keskity käyttämään voimavarojasi niihin asioihin, jotka ovat kiertosi mukaisia. Ole sosiaalinen Kesällä ja nauti elämästä täysillä. Vietä enemmän aikaa itseksesi Talvella, mietiskellen mitä haluat elämältä. Aloita uusia projekteja Keväällä kun sinulla on energiaa.

Älä usko liian kriittisiä ajatuksia Syksyn aikoihin, ole armollinen itsellesi ja kehollesi.

Tee asioita, jotka saavat sinun olosi tuntumaan hyvältä minä tahansa aikana!


Seuraa kiertoasi

Seuraamalla kiertoasi, saat selville, miten 'vuodenajat' vaikuttavat sinun henkiseen ja fyysiseen jaksamiseen. Usean kuukauden ajan, voit ottaa muistiin nämä asiat:

Onko tehtävien tekeminen helppoa/vaikeaa?Olenko väsynyt/energinen?Haluanko olla yksin / ihmisten seurassa?Olenko kärsivällinen/kärsimätön?Tekeekö mieleni herkutella?Mitä tarvitsen, jotta tunnen oloni onnelliseksi?Olenko itsevarma/epävarma itsestäni?Olenko inspiroitunut?Onko ajatteluni selvää / päiväunista?Tiedänkö mitä haluan?

Kun seuraat kiertoasi näiden kysymysten avulla, voit saada selville millaisia tarpeita hyvinvoinnin kannalta sinulla on joka kuukausi, eri kierron vaiheissa.

Voit kirjata asiat päiväkirjaasi tai käyttää avuksi sovellusta The Flow' saatavilla iOS ja Android.


Nauti kierrostasi: hauskaa lisätietoa

Lataa tästä Miranda Grayn ilmainen Let's Go Menstrual (englannin kielinen) opas kiertoon:

Go-menstrual-MirandaGray.pdf

Miranda Grayn Optimized Woman-kirja


Myös Glamour on tehnyt hauskan videon kuukautiskierrosta, jossa ilmennetään kierron eri vaiheita:


Rohkaisevat tulkinnat Instagrammin stoorissa.

Youtubessa myös video-tulkintoja:

  • Facebook
  • YouTube
  • Instagram
  • Spotify